Pages

Wednesday 2 November 2016

Salainen puutarha

Nahtavasti ne harvat lakkaukset, joista ma olen kesan aikana onnistunut ottamaan kuvia, eivat ole olleet erityisen onnistuneita, mutta nailla on nyt mentava. Nama kaverit ovat peraisin elokuulta, kun ystavani jarjesti syntymapaivajuhlat, joiden teemana oli 'Secret garden', eli salainen puutarha, ja tokihan kynnetkin piti saada teemaan sopiviksi, jalleen kerran siina vaiheessa, kun olisi pitanyt olla jo menossa..

Pohjalakkana on Colors by Llarowen pinkki It's Shocking!, joka toivottavasti nayttaa teidan silmiinne suht oikean variselta, riippuen milla laitteella itse tata kuvaa katselen, se nayttaa joko pinkilta tai kummallisen persikkaiselta. On se pinkki, uskokaa pois. Kukkaisleiman muistelin olleen jommastakummasta Ejiubas-laatoista, mutta asiaa tarkastaessani totesin olevani vaarassa. No ehka Cici & Sisi? Ei loydy niistakaan tallaista. Muistin kuitenkin, etta kyseessa oli infinity-tyyppinen kuvio, josta yritin poimia kuvion joka kynnelle vahan eri kohdasta. Lopulta kavin lapi kaikki leimauslaattani kahteen kertaan, ja lopulta loysin oikean kuvion Uber Chicin laatasta 9-03. Huh, melkein jo revin hiuksia paastani!


Tavallaan leima sopi teemaan, mutta se oli vahan liian peittava, olisin suonut pohjalakan nakyvan enemman. Mutta kuten sanottua, kynnet tuli tehtya taas ihan viime tingassa, joten aikaa ei ollut uusimiseen, ja nama saivat kylla juhlavierailta ihan kiitettavasti kehuja, vaikka itse en niin tyytyvainen ollutkaan.

Naita katsellessa on kylla ikava pitkia kynsia, omat kynnet on edelleenkin pidettava nakuina ja lyhyina koulun takia, ja jos niihin valilla jaksan jotain lakkaa sutia, niin ei niista voi edes ottaa kuvia kun ne on vaan niin saalittavan nakoiset..Onneksi ihan kohta paastaan tekemaan geeleja!

Kertokaa nyt vaikka etta minkavariselta taa lakka teille nayttaa?

2 comments:

  1. Ihanan pinkiltä näyttää! Ja vitsit sentään, kun onkin hurmaavan kesäiset kynnet <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Nena Sofia. :) Hyva etta nayttaa edes suht oikean variselta!

      Delete